Siirry pääsisältöön

Palaneen käryä

Olimme menossa päivällä kauppaan, kun huomasimme liikennevaloissa seisoessa, että edessä pellolta nousee savua. Savu oli ruskeaa, vähän näkyi liekkiäkin ja tuumasin, että jotakin siellä poltetaan. Mutta ei aikaakaan, vihreät valot syttyivät meille, ja samoilla valoilla palokunta pyyhälsi risteyksen yli. Siellä oli maastopalo. Alunperin havaitsimme tulipalon Toyota-kaupan ja jenkkilipun oikealla puolella, mutta palo levisi parin parin tunnin aika laajalle alueelle. 

Ostoreissulla haistoimme savun hajun, mutta asuinalueelleemme savua ei voimakkaan tuulen vuoksi tullut. Kävimme kävelemässä viimeisen kerran Sheen Circlellä, johon jälleen oli tullut uutta tavaraa.
Takanurkan uudet kulkutiet olivat kovettuneet ja pääsimme kävelemään niillä. Urat on tehty kävelytielle, ns. heikoiksi nurkiksi, jotta betoni halkeaa kuivuessaan halutusta kohdasta.
Lajittelu-ohjeissa neuvotaan tiukasti laittamaan kaikki jätteet astioihin. Ohjeiden mukaan vain astioissa olevat jätteet kerättisiin, automaattinostolaittein varustetuista autoista. Asukkaat kuitenkin jättivät irtojätteitä surutta astioiden viereen, ja kaikki jätteet lähtivät roska-auton kyytiin. Mitään automaattinostureita ei ollut, vaan kuski kippasi astiat autoon kuten meilläkin kotona.
Kauppojen vihannesosastojen pussit otetaan rullalta, jossa on pussin katkaisumekanismi ja avauspääty on merkitty pussiin "Open here". Vähänkö olisi kätevä kotonakin.

Päivä oli kuuma ja tuulinen, mikä ei tiennyt hyvä läheiselle maastopalolle. Tulipalosta ei kuitenkaan ollut meille haittaa, ja vietimme aikaa altaalla. Välillä uhkasi vähän tummilla pilvillä ja kovalla tuulella, mutta musta pilvi meni ohi muutamalla tipalla ja päivä jatkoi paistamistaan. 

Huomenna aamulla joudumme valitettavasti liikahtamaan kohti Miamin lentokenttää ja ylihuomenna nousemaan kotimatkalle Heathrown kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tiistaina pitäisi olla jo töissä... Nyt olen jo vähän liian pitkällä kuin missä haluaisin olla! Huominen kotimatkallelähtö mielessä olemme syöneet jääkaappia tyhjäksi ja viettäneet aikaa villalla. Pitsaa ja suolakurkkuja, jälkiruuaksi pari matsia biljardia ja matkalaukkujen pakkaamista. 
Note to my self: Floridassa elokuussa ei tarvita huppareita tai farkkuja, ei viittä aluspaitaa, ei kaksia villasukkia, pitkähihaisia kauluspaitoja, ei useita T-paitoja, koska niitä tulee kuitenkin ostettua lisää... Vaikka niin tarkasti pakattiin, niin ihan turhaa tavara tuli taas mukaan otettua!
Illalla altaassa lillutellessa tuli mieleen, että tänne voisi tulla takasin, Nyt oltiin 10 päivää, ensi vuonna ehkä 20.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Moottoritie on kuuma

Ensimmäistä kertaa reissussa saimme nukkua pitkään. Tavallisesti hotelli-aamiainen tarjoillaan kello 9.30 tai viimeistään kello 10.00, joten olemme heränneet pääsääntöisesti kello 7.00, jotta aamiaisen jälkeen on suoraan päästy tien päälle. Tänään nukuimme ysiin, pakkailimme kaikessa rauhassa ja söimme myöhäisen aamiaisen perheemme kanssa vanhanaikaisessa Cracker Barrelissä. Pöytää odotettiin kolme varttia kiikkustuoleissa ravintolan terassilla.  Söin aamiaisella ison annoksen, johon sisältyi pihvin paloja ja valkokastiketta, kaksi munaa, röstipottua, mannapuuroa (grits) ja omenoita kaneliliemessä. Lisäksi oli kahvia, mehua ja maissimuffinsseja voin kera. Kaikki oli ihanaa, mutta sitä oli paljon. Onneksi Joonas auttoi, jotta maineemme lautasen tyhjäksi syöjinä säilyi. Brunssilta ajoimme Rachelin ja Adamin sekä nelijalkaisten tyttärien Marlin ja Evien kotiin. Rachel ja Adam avioituivat viime syksynä, ja muutttivat Adamin rakentamaan somaan omakotitaloon. Rachel on sisustanut k...

Bile Sity

Yhdysvalloista löytyy kauppaketju nimeltä Party City, jossa olemme käyneet hämmästyttämässä itseämme useasti, ja josta olen blogannut ainakin kerran aiemmin: http://ourroadtrip2012usa.blogspot.fi/2013/01/hindula.html Party City -kaupat ovat valtavia tiimareita, joissa myydään pelkkiä juhlatarvikkeita. Olen vannonut, ettei vastaavaa voisi tehdä Suomessa. Mutta kuinkas kävikään? Tänään Espoon Tapiolassa kirpputoreja kiertäessäni törmäsin suomalaiseen versioon Party Citystä. Valikoiman laajuus ei aivan amerikkalaista versiota vastannut, mutta suomalaisiin tarpeisiin se riittänee. Jahka pääsen Floridaan, niin käyn katsomassa myydäänkö paikallisessa juhlamaalimassa spinnereitä...  Party City  http://www.partycity.com/ Juhlamaailma  https://www.juhlamaailma.fi/ Never say never.  Mitä suuri maailma edellä, sitä pieni Suomi perässä. Tässäkin asiassa.

Online

Miramarin aamu valkeni aurinkoisena ja kuumana. Hotellihuoneen mölisevä ilmastointilaite piti kämpän kylmänä ja nukkujat tietoisena sen olemassaolosta. Osuutensa aamun katkonaisille unille oli myös sisäinen kello, joka oli vielä 7 tuntia edellä Floridan aikaa. Hamptonin Best-Ever aamiaisen jälkeen pakkauduimme pikkufanttiin ja karautimme iPadeinemme läheisen Davien AT&T-liikkeeseen. Oltiinhan tässä oltu jo ihan riittävän kauan hotellien ja lentokenttien wifien varassa! Liikkeessä meitä auttoi Gregg, jolla kilometrejä mittarissa on enemmän kuin kolmella tyypillisellä puhelimen myyjällä yhteensä. Gregg ei ollut puhelimen myyjälle tyypillisen puhelias tai nopea, mutta tämä ei haitannut, koska liittymä saatiin toimimaan kerralla oikein. Loman tärkeimmän yksittäisen homman hoidettuamme, kääntyi pikkufantin nokka kohti pohjoista, muutaman tunnin matkan päässä olevaan Jacksonvilleen. Alun matkaa ajoimme maksullista Florida Turnpikea, ja kävimme syömässä myöhäisen lounaan Cracker Barrel...