Melkein nelikymppisin silmin

Täytän huomenna täyden kymmenen verran, ja otimme synttäreihin hieman varaslähtöä ja söimme poikkeuksellista herkkua Kissimmeessä motarin varressa mustien ikkunoiden takana. Mutta sitä ennen liikutimme pikkumöhköä ristiin rastiin Orlandoa.

Ajoimme ensin Clermontiin aikomuksena käydä Floridan 1950-luvun korkeimmassa tornissa, mutta satuin näpyttelemään väärän osoitteen navileidiin ja löysimme itsemme järven rannalta, Clermontin "historiallisesta kylästä", jossa kaksikerroksista korkeampaa rakennusta sai etsiä. Jalkauduimme kylään, josta löytyi joitakin amerikkalaisittain muinaisia taloja (joista osaa joku voisi kutsua hökkeleiksi) sekä keskuskatu, jossa tuuli vinkui ja aavikkopallot pyörivät. 

Pelastauduimme kuumuudesta ja navikoiduimme oikeaan osoitteeseen. Clermontin Citrus Tower on 1950-luvulla yleisömagneetiksi rakennettu 22-kerroksinen näköalatorni. Clermontin ympäristö on mäkistä, ja mäen päälle, vilkkaasti liikennöidyn valtatien varteen rakennettua tornia markkinoitiin aikanaan Floridan korkeimpana kohtana. Tornin juurella Lillyn lahjatavarakaupassa on pieni näyttely tornin ja sen ympäristön historiasta. Historia alkaa tornin avajaisista vuonna 1956, ja alueen kultakautta riitti 10-20 vuoden ajan. Vanhoissa kuvissa tornin näköalatasanteilla ei ole ikkunoita, ja porukkaa on molemmat tasanteet täynnä. Tornia ympäröi 17 miljoonaa appelsiinipuuta, joka oli alueen suurin elinkeino tuohon aikaan. 

Näyttelyn mukaan alue kuihtui 1980-luvulla, jolloin aluetta kohtasi kovat pakkaset useampana vuonna, mikä iski appelsiinien tuotantoon, eikä alue siitä toipunut. Appelsiinien viljely tyrehtyi 1980-luvun lopussa ja siirtyi etelämpään. Hedelmien tuotannon loppuminen on ollut suuri menetys tälle kaupungille, mutta insinöörin järkeen ei käy, miten appelsiinipuiden korvautuminen omakotitaloilla on vaikuttanut tornin vetovoimaan. Tornista on edelleen vilkkaan valtatien varrella (valtatie on leventynytkin usealla kaistalla) ja huikeat näköalat ulottuvat aina 45 kilometrin päässä olevaan Orlandoon asti.

Citrus Tower on valitettavasti vain muisto vanhoista päivistään. Torni on museoitunut, sitä hoidetaan pienin resurssein ja käydessämme tornissa ei muita asiakkaita ollut. Hissiin mennessä remonttireiskani kysyi lahjatavarakaupan rouvalta tornin omistuksesta. Kysymyksestä hölmistynyt rouva kysyi "Would you like to buy it..."

Tornin juurella olevaan Valkoisen talon replikaan emme menneet sisälle, koska se oli haukuttu Trip Advisorissa, ja ulkona olevat auringossa haalistunut ja lyttyrenkainen presidentin auto sekä homeiset presidenttien päät vahvistivat arvostelua. Ammoisella käynnillämme Mount Rushmorella, emme sumun vuoksi voineet kuin muistella ja kuvitella, miltä kallioon kaiverretut pressat näyttävät. Mutta nämä presidentit eivät ole Mount Rushmorea nähneet ja ovat lasikuitua.

Clermontista palasimme lähemmäs Orlandoa Kissimmeehen, jossa kävimme liikennevalojen katkomaa 192-tietä ja poikkesimme turistikauppoihin. Kotiväen on turha pelätä, että kantaisimme krääsää kotiin täältä, kunhan kävimme tappamassa aikaa kunnes mustalasinen ruokapaikkamme avautui kello 16.

Tulimme ravintolaan vähän ennen sen avautumista. Emme olleet ensimmäisiä, ja buffetin avautuessa ovenkahvassa oli jo puolenkymmentä autollista nälkäisiä hummerifaneja. Tämä on Boston Lobster Feast - All you can eat lobster.

Ensimmäinen kierros syötiin ihania kylmiä alkupaloja, mutta sen jälkeen tartuttiin hummeria sarvista. 

Tämä meille niin arvokasta herkkua on täällä tarjolla rajattomasti noin 50 euron hintaan. Nelikymppisten kunniaksi söin näitä neljä, mutta rapukuningas kuori niitä kahdeksan. Plus ylimääräisiä saksia, ja ravun jalkoja.. Joku tykkää syödä hummerin voisulan kanssa, mutta minä syön mieluummin ilman. 

Toisin kuin voisi kuvitella, niin tämä synttäripäivällinen ei ollut kovin intiimi ja idyllinen. Hummerit nautittiin dietti-Pepsin kera, hummerin raatojätettä syntyi monta kulhoa, keitinliemi roiskui vaatteille, pöytä lainehti (taas) ja likaisia käsiä pestiin sitruunavedessä (tämä uutta). Mutta jos brutaali toiminta ei häiritse ruokahalua (tätä on harjoiteltu) niin päivällinen on hieno kokemus.

Suomalaiset palauttavat ostoskärrynsä kiltisti kärrykatoksiin, koska kärryissä on pantti. Näillä nurkilla kärrypanttia ei ole lukuunottamatta Aldia. Ei myöskään muovipussilla ole hintaa, ja ostokset jopa pakataan pusseihin valmiiksi. Lähikaupassamme on kärrien palautuspisteet, mutta ihmiset jättävät kärryt miten sattuu. Eikä kärrynpalautuspisteissä ole ruuhkaa.

Sain juuri läppärini näytölle ei-niin-kovasti-odotetun ilmoituksen. Huomenna joku tiinakauppinen täyttää paljon kymmeniä. Voisikohan tätä vielä torkuttaa?!?